matskuu

Vanhempaa tekstiä tässäki muttei mennyttä elämää. Ajatuksieni kanssa taistelen päivittäin.



Mua vaa itkettää kauheana ku tajuaa ettei oikeastaa ole sellaisia kavereita, joskus oli mutta kaikki on pieles. Nyt olen yksin kotona, katoin peiliin, astuin vaa'lle ja olen lihonnu, olen lihonnut alipainoisesta ylipainon puolelle (ylipainoa 4 kiloa nyt). Itkettää tämä itsesäälis oleskelu koska istun jatkuvasti kotona, en käy ulkona enkä tapa a ketään. Haluaisin mennä elokuviin mutta yksin tuntuu säälittävältä lähtä. Mun pitäs nyt viikon verran olla yksin kotona mutta mä en halua, en jaksa. Kaipaan ihmisiä vierelleni.


En nää mitää elämäniloa enkä tarkotusta. Haluaisin vaa lähteä pois mutta lähtemällä aiheuttaisin äidille paljon surua. Ja rakastan mun äitiäni yli kaiken maailmassa enkä milloinkaan haluaisi häntä satuttaa. Mua pelottaa viiltely. En halua mut jsokus tuntuu et se va auttaa, vaikkei se ees auta. Olen hajalla sisältä sekä ulkoapäi.

Minua pitää hengissä äitini rakkaus koska hän rakastaa minua. Ja en halua hänelle sitä pahaa että lähtisin itsekkäästi pois ( vaikka olen sitä yrittäny ) Yks yö tuntui ihan siltä että kuolen enkä uskaltanut sit jäädä nukkumaan. Nyttenki pakoilen netissä sitä etten nukkuis. Tuntuu, että jo ennestään pirstalein ollu maailma on nyt viel enemmä pirstalein ku ero tuli poikakaverin kanssa ku ei hänestä tuntunut enää miltään. Siitä saan syyttää vaa itseään koska en ollut läsnä tilanteissa tai sit sanoin ilkeästi ja oikuttelin. Nyt tuntuu vaa, et sitä aamulla menee kouluun, istuu tunneil ja tulee kotia ( syö kämppisten safka jämiä koska itse on nii väsynyt eivätkä rahat riitä oikei ruokaa ) Sit pari viimeist päivää olen vaa vetänyt itteni kaikkea suklaata, keksejä, koska on sellaine tyhjiö. Painoa en tiedä mutta H&M-l viimeksi aloin itkee ku näin itteni peilistä ja meni sellaset 24tuuman farkut jalkaan. Käsis roikkui ihoa ja mahan päällä iho sillee roikkuu ku ei oo lihasmassoja mutta on kummiski viel sitä läskiä mut kaikki lihakset ovat näköjää surkastuneita ku painoa lähteny jonku verran.

Onneksi olkoon vain minulle. Kaikki ovat sit huolissaa ku olen laihtunut ja kaikki ajattelevat et se johtuu siitä etten syö (ku kesän aikana lähti 15kg painoa niin näytän vähän pienemmältä ku ennen). Syömisongelmaa minulla ei kuiteskaa ole, ja kavereitteni seuras en enää viihdy ku ei mul oo mitää juteltavaa niitte kanssa, onpa hankaalaa.
Kiitos äiti kulta rakas. Mut silti tekis mieli vaa mennä goisii galojen kaa, mutta menenkin vaa tupakalle. Sekin tappaa, hitaasti, mutta varmasti..?

Siis minua vain ketuttaa ja ketuttaa ja ketuttaa. Eikä minkää pitäs olla pieles. No paitsi sitä sun tätä. Sit luulin et elämäni on jo ennestää pirstalein ku ei tunnu mikää hyvält, mut sit ku tuli ero viel poikaystävästä ( en tiedä - varmaan turvatunne siinä oli ) ni sen jälkee oon vissi suurin piirtein vaa tuijottanu ja laskeskellu aikaa syyslomaan koska silloin menen reissuu. Enkä ole mitää tehnyt koulun eteen nyt täs ja koeviikko ja rästijuttuja tosi paljon mitä maanantaiksi pitäs tehdä mutta en vain saa mitään aikaseks. Tänään olen aamu 8 asti ollut hereil, syönyt 3 pakettia Jaffa-keksejä (450g) ja sit haluan ampaista juuri nyt suklaalevyn kimppuun mikä kaapissa on mut en voi, en vaa voi. Pahan olon tunne säilyy silti Eivätkä kaiken maailman keksit ja suklaat sitä pois ota, vaikka voisivat. Huomaan, että nykyään en pysty keskittymään mihinkään tai siis jos kirjoitan vaik jonku aineen niin se on tosi rönsyilevää ja harhailevaa. Ei vaa kiinnosta mikään.



kello on melkee yksi yöllä ja kyyneleet valuu pitkin poskiani. mä en vaa jaksa enää. joka kerta kun syön lupaan sen itselleni. tacot, pitsa, ym ja jätski sen päivän kalorimäärän päälle. kaveri lähti baariin, kutsui mukaan mutku MIKÄÄN VAATTEISTA ei mene päälle. mä en halua lähteä ulos, en halua tehdä mitään. pitäs tehdä koulujuttuja mut ruoka pyörii vaa mieles jotenka siit ei tuu yhtään mitään. haluaisin vaa mennä pois, siis suoraa sanone v*******. äitikin vaa huutaa koko ajan, mä lihon lihomistaan enkä ikinä tee mitään oikein. vedin sit loput kaverin pitsastaki ku häneltä jäi ja pähkinät sekä tacot (500g) söin myös. tuntuu et olen epäonnistunut yksilö, olenn taistellu ruumiinkuvani kanssa jo 8vuotta..



KAHDEKSAN PITKÄÄ VUOTTA`? lihoisin vaa 100kiloseks ja kuolisin pois, ni sit kukaa ei sanois, et "ootpa sinä laihtunut, ootpa sinä laiha, ootpa sinä kivannäköne, ootpa sinä söpö. syöhän hycä ihminen pullaa, syö, syö syö" kerran kuulin äitini sanovan sukulaiselle: "joo, hän voi paljon paremmi, on lihonnu silmin nähden, etenki jaloista sen huomaa ja kädet ovat rasvaisia." (kuuntelin siin sivus et joo kiitti vaa ja söin lisää) eka äiti on haukkunu lihavaks lehmäks, sit mun piti luvata etten laihduta enempää, sit se lihotti mua ja nyt mä inhoan, vihaan itseäni niin paljon et siin ei oo mitään järkee. VIHAAN!VIHAAN!VIHAAN! viime kesänä kävin psykologilla, mut eihä ne osaa auttaa, tai ei tämä yksilö osannu. mä haluaisin oikeasti kuolla pois koska musta tuntuu niin tyhjält, läskilt, vierivält pullalt. joka ilta oon itkeny itteni uneen. olen lihonnu, lihonnu, lihonnu. mä haluun vaa mennä pois. IKUISESTI. IKUISEKSI.



En tiedä, haluan niiin synttäreitäni ja aion olla silloin laiha. Paippi on elokuun alussa. Siellä on Asa, Fintti, Cheekki jota vois mennä kattoo/kuuntelee, muut ne eivät juurikaa nyt kiinnostaa.. Haluan pilettää kunnolla. Aah..!