I did it once, i did it twice.
I thought it was nice.
I hate you, i hate me.
You said " trust me", " love me "
I said " you play me - don't ! "
You lied and told me 3 words
words like " I love you ".
Been there before.
Don't tease me no more
It hurts - i wanted to believe you
i knew you were lying
I knew you were playing
games - games of society
I wish you would've meant it
meant at least a word you said
i wanted too much, i gave too little
you are just like the most
please let me peacefully rest
filled with emptiness, filled with hate
Hate, love, lust
why do you must
be so you, be the playboy
you were late, a month
you made your move
move as a player.
I had it a go
to feel like a ho
but i feel nothing
tho you meant everything
and he meant something
I'm not ready
my mind is not steady.
i think i am crazy
but no need to worry.
Not long now..
3 kommenttia:
näin, eipä ne laksat mitään hyvää tuo tähän sairauteen. mutta sitä huomaa kuin salaa, että lukiessaan muita "vähemmän parantumismyönteisiä" blogeja sitä kuin imee taas vaikutteita itseensä ja sairauteensa. nuokin laksat ovat nyt iskostuneet mieleen, kun olen niistä paljon lukenut. ajattelen, että miksi en minäkin.
voimia sinne osastolle. siehän pääset sieltä pian poiskin. toivottavasti on ollut jotain apua, ettei uudelleen tarvitse joutua heti... toivottavasti löydät jotain pientä toivoa tähän elämään.
aika kovalla tahdilla aiot pudottaa painoa (tosin mikäs minä olen sanomaan...) mutta entä sitten JOS epäonistut? pelkään vain että odotat tuota kymmentä kiloa niin paljon ettet kestäkään, jos se ei toteudu. vaikka eihän sen elämän painon takia PITÄSI kaatua (taas helppo sanoa, nim. lihonut 100 grammaa -> menen hirttämään itseni) en usko että exäsi katsoo sinun painoasi ja mitä sen luvut näyttävät, vaan SINUA. SINÄ et ole painoluku. SINÄ olet ihminen, ja varmasti ihana sellainen. tietenkin toivon, että motivaatiosi pysyy yllä ja saat painosi tippumaan, kunhan muistat pysyä kohtuuden rajoissa ja lopettaa ajoissa (taas niin helppo sanoa) ettet joudu uudelleen sairaalaan, tällä kertaa painosi takia. se 47 (oliko se nyt se?) on mielestäni hyvä, itsekin olen ollut siinä luvussa pitkään joskus aikoja sitten ja pystyin elämään ihan tasapainoista ja hyvää elämää (no, ahmin ja oksensin joka päivä, mutta kuitenkin) 43 alkaa mennä aika vaaralliseksi. itse olin 40 kiloa, kun pistettiin pakkohoitoon ja olemme melko samanpituisia. että muista yrittää pitää järkikin mukana (onko sitä enää tässä vaiheessa?)
tosi kannustavia nämä mun suluissa olevat tekstit :D ja ai niin, munkin tekisi mieli lytätä terapeutille tai lääkärille blogi pöytään ja käskeä diagnosoida siitä.
Hähä, ei hätää :D
mä vihaan tippaleipiä, pääsiäismunia, mämmiä, simaa ja miljoonaa muutakin "juhlaherkkua" :---D no ei ainakaan tuu himo.
Lähetä kommentti